Terve kaikille, tämä on minun tarinani.

Viime Tammikuussa tuhosin melkein parisuhteeni, enkä vieläkään ole täysin varma siitä onko se pelastettu vai voiko sitä edes pelastaa. syynä oli puhtaasti alkoholin tuoma vainoharhaisuus ja kyky olla uskomatta ja luottamatta toiseen henkilöön. Olen juonut ylä-asteelta asti kerran tai kaksi viikossa keskimäärin. Olen aina saanut kuulla toisilta ihmisiltä jälkeenpäin ryyppyillan jälkeisiä kokemuksia, koskien minun toimintaani, lähes joka kerta menetän muistini ja villiinnyn, olen välinpitämätön ja saan helvetin hyviä ideoita jotka on aina pakko toteuttaa. jos kukaan ei muistuta näistä, saan aamulla darrakahvien keittämisen lomassa polvet maahan vetäviä fläshbäkkejä. oli helvetin hyvä idea humalassa joo.. tammikuuhun asti olen ajatellut että "kyllähän kaikki mokaa joskus, ainahan joku juo liikaa" pidin tätä normaalina, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen aloin miettimään onko näissä sanoissa perää "ehkä sun pitäis juoda vähemmän" olen monet asiat pilannut alkoholilla ja osa on mennyt vituiksi ihan ilman alkoholiakin, en voi kaikesta syyttää viinaa, ei kaikki ne paskat teot olleet alkoholin syytä, mutta kyllä alkoholi lyhensi harkinta aikaa ja antoi voimaa virheelliselle ajatukselle. antoi voimaa tehdä jotain mitä en selvinpäin koskaan tekisi, uskaltaisi tehdä. rahaa on mennyt varmaan kivitalon verran. Loppujen lopuksi alkoholi ei ole tuonut mulle mitään hyvää. kivaa on tosin ollut, välillä. stressistä ja vitutuksesta on päässyt hetkeksi eroon perskänneillä. Mutta olisiko tätä stressiä ja vitutusta jos en alunperinkään olisi avannut korkkia? päätin kuitenkin kokeilla voinko olla ilman alkoholia ylipäätänsä ja nyt on menossa kuudes viikko. ajatukset ovat harhailleet millon missän, epätoivo on välillä ottanut vallan, kaverit tarjoavat alkoholia ympärilläni, mutta uskovat kun sanon etten tahdo juoda enää. viikonloppuisin ei keksi millään tekemistä. Mun oli pakko keksiä joku toinen addiktio, että saisin ajan kulutettua ja ajatukset muualle. päätin aloittaa salilla käymisen, olenhan aina jonkun verran käynyt salilla ja rautaa on noussut, mutta jos käyttäisin enemmän aikaa, ehkä pystyisin parempaan. harkitsin aluksi lenkkeilyä, mutta koska mulla on paska kunto ja toinen jalka ei kestä juoksua, jäinhän kännissä bussin alle. tämän blogin tarkoitus on kertoa yrityksestäni muuttaa elämäni ja takoa omaan päähäni, etten enää tuhlaisia elämääni tuohon paskaan, vaan ottaisin irti siitä kaiken minkä saan. kirjoittelen epätasaisen tasaisen väliajoin edistykseni, mahdolliset tulokset salilla ja mielialojen heittelyt vitutuksesta onnellisuuteen. kiitos sinulle joka jaksoit lukea, kaikki kritiikki on tervetullut.