keskiviikko, 4. maaliskuu 2015

over, and over again.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, epätoivo on ottanut suurimman valtansa pitkään aikaan. Mikään ei kiinnosta... koetan ajatella että tämä on vain ohi menevä vaihe ja kärsin vieläkin viinan vierotusoireista ja siitä että vuosien tapa dokailla on viety minulta pois. this is not me. tahdon olla onnellinen. en muista kunnolla milloin olisin ollut kokonaan onnellinen, ehkä hetkittäin hyvällä hetkellä, mutta lapsuuteni jälkeen olen unohtanut kyvyn iloita pienimmistäkin asioista niin  ettei koko onnellisuutta olisi ikinä enää ollutkaan missään. taas päässä pyörii ajatukset "onko missään mitään järkeä" ja kuuluuko tän aina olla tällästä" mutta pitikö tämän olla jotain muuta...? nyt kun minulla on ollut aikaa miettiä asioita olen huomannut että jotkut asiat mitä olen mukamas sulattanut, ovatkin olleet paljon vaikeampia kun olen itselleni väittänyt, ehkä alkoholi tosiaan auttaa turruttamaan pään. yleensä sitä tarttuu aina yhteen asiaan elämässä mikä pitää itsensä kiinni arjessa ja oman pään järjissään. Joillain onnekkailla on ehkä useampikin asia. mutta toisaalta, jos ei ole mitään minkä puolesta kuolla, ei ole myöskään mitään minkä puolesta elää.

Muistan lapsuudestani parhaiten läheisimmät ystäväni, seinänaapurini lihavan kääpiön joka oli kanssani samalla luokalla, en ole tavannut ikinä ketään toista joka pysty nauramaan jokaiselle asialle niin että kylkiluut murtuvat. Luokallani olivat myös kaksoset, ei kuitenkaan identtiset, enemmänkin kuin yö ja päivä, toinen on kohta 30 ja ei parta kasva ja toiselta katosi tukka jo 18 vuotiaana.. nämä veljekset tunnettiin nimillä gigolo ja robbie, nimi robbie tuli Judas Priestin keulahahmon mukaan koska tämänkin hiusten kasvu oliaika olematonta, nimi gigolo taas tuli toisen veljeksen pitkistä kiharista hiuksista, hän oli myös erittäin tunnettu lyhyestä pinnastaan. oleskeltuaan argentiinassa vuoden taisi syöttää puolelle alueen öykkäreille hiekkaa.

Ensimmäinen alkoholi kokemukseni ei kuitenkaan ollut näiden herrojen kanssa, vaan suureksi yllätyksekseni se hetki saapui eräänä kesänä kun olimme menossa kalaan serkkuni ja isoveljeni kanssa, olin silloin juuri päässyt viidenneltä luokalta ja ei todellakaan ollut mitään hajua koko hommasta, vielä saareen päästyämme olin edelleen siinä uskossa että olimme tulleet kalaan. Suurella lupaamisella ja kinuamisella olimme saaneet luvan jäädä yöksi saareen jos ottaisimme teltat ja makuupussit mukaamme, Kuitenkin etsiessäni teltankiinnityskoukkuja osui käteeni pullo ja kysyin välittömästi veljeltäni että "mitä tämä teki varusteidemme joukossa" vastaus oli "siis vitun idiootti, eikai me nyt oikeasti kalaan tulla koko yöks" vähän hölmistyneenä vastasin että "ei tietenkään" Maistettuani tätä pimeyden nektaria heitin välittömästi komeat kaariyrjöt veneeseen ja sain aikaan aika mahtavat naurut. Jossain vaiheessa tämä maaginen tärpätti kuitenkin väheni ja loppui kokonaan ja mahtavana ideana päätimme varastaa kesämökin kellarista n.2 litraa kotiviiniä. Onnistuimme hiiviskelemään mökille ja palaamaan saarelle, tämä kuninkaiden juoma mukanamme. Pullon tyhjennettyä aloimme me 3 nuorukaista olemaan aikamoisessa kuosissa, tipuin jopa järveen, en sentään hukkunut ja paniikissa mietin, miten saan vaatteet kuivaksi ennen aamua ja nerokkaana junnuna asettelin vaatteet ja kengät nuotion kivetyksille kuivumaan, tämän jälkeen minulla onkin parin tunnin mentävä muistinmenetys. mutta palattuani nuotiolle olivat kenkäni sulaneet ja vaatteeni palaneet. ainoat turvaan jääneet vaatekappaleet olivat sukkani jotka ripustin puunoksalle tilan vähyyden vuoksi. tässä kohtaa panikoin ekaa kertaa äitini mahdollista reaktiota. Se tosin katosi mielestäni kun yritin estää veljeäni lähtemästä soutelemaan keskelle järveä. Jotkut sanovat ettei ensikänneistä tule krapulaa, mutta minun kohdallani tuo oli täytä paskapuhetta. mikään ei pysynyt sisällä, ja tuntui että pää halkeaa millä hetkellä hyvänsä. Ja tätä oloa ei helpottanut se että jäätiin koko paskasta vielä kiinni ja saatiin kääntää perunapelto kolmisteen.

lauantai, 28. helmikuu 2015

Minun Taisteluni

Terve kaikille, tämä on minun tarinani.

Viime Tammikuussa tuhosin melkein parisuhteeni, enkä vieläkään ole täysin varma siitä onko se pelastettu vai voiko sitä edes pelastaa. syynä oli puhtaasti alkoholin tuoma vainoharhaisuus ja kyky olla uskomatta ja luottamatta toiseen henkilöön. Olen juonut ylä-asteelta asti kerran tai kaksi viikossa keskimäärin. Olen aina saanut kuulla toisilta ihmisiltä jälkeenpäin ryyppyillan jälkeisiä kokemuksia, koskien minun toimintaani, lähes joka kerta menetän muistini ja villiinnyn, olen välinpitämätön ja saan helvetin hyviä ideoita jotka on aina pakko toteuttaa. jos kukaan ei muistuta näistä, saan aamulla darrakahvien keittämisen lomassa polvet maahan vetäviä fläshbäkkejä. oli helvetin hyvä idea humalassa joo.. tammikuuhun asti olen ajatellut että "kyllähän kaikki mokaa joskus, ainahan joku juo liikaa" pidin tätä normaalina, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen aloin miettimään onko näissä sanoissa perää "ehkä sun pitäis juoda vähemmän" olen monet asiat pilannut alkoholilla ja osa on mennyt vituiksi ihan ilman alkoholiakin, en voi kaikesta syyttää viinaa, ei kaikki ne paskat teot olleet alkoholin syytä, mutta kyllä alkoholi lyhensi harkinta aikaa ja antoi voimaa virheelliselle ajatukselle. antoi voimaa tehdä jotain mitä en selvinpäin koskaan tekisi, uskaltaisi tehdä. rahaa on mennyt varmaan kivitalon verran. Loppujen lopuksi alkoholi ei ole tuonut mulle mitään hyvää. kivaa on tosin ollut, välillä. stressistä ja vitutuksesta on päässyt hetkeksi eroon perskänneillä. Mutta olisiko tätä stressiä ja vitutusta jos en alunperinkään olisi avannut korkkia? päätin kuitenkin kokeilla voinko olla ilman alkoholia ylipäätänsä ja nyt on menossa kuudes viikko. ajatukset ovat harhailleet millon missän, epätoivo on välillä ottanut vallan, kaverit tarjoavat alkoholia ympärilläni, mutta uskovat kun sanon etten tahdo juoda enää. viikonloppuisin ei keksi millään tekemistä. Mun oli pakko keksiä joku toinen addiktio, että saisin ajan kulutettua ja ajatukset muualle. päätin aloittaa salilla käymisen, olenhan aina jonkun verran käynyt salilla ja rautaa on noussut, mutta jos käyttäisin enemmän aikaa, ehkä pystyisin parempaan. harkitsin aluksi lenkkeilyä, mutta koska mulla on paska kunto ja toinen jalka ei kestä juoksua, jäinhän kännissä bussin alle. tämän blogin tarkoitus on kertoa yrityksestäni muuttaa elämäni ja takoa omaan päähäni, etten enää tuhlaisia elämääni tuohon paskaan, vaan ottaisin irti siitä kaiken minkä saan. kirjoittelen epätasaisen tasaisen väliajoin edistykseni, mahdolliset tulokset salilla ja mielialojen heittelyt vitutuksesta onnellisuuteen. kiitos sinulle joka jaksoit lukea, kaikki kritiikki on tervetullut.